tiistai 6. helmikuuta 2018

Työstä ja muutoksesta

Luin joku päivä Hesarista, että liki 80% suomalaisista lähtee päivittäin mielellään töihin ja tuntee tekevänsä mielekästä työtä. 

Olen ollut nykyisessä työssäni (joka on myös ensimmäinen työni Saksassa!) nyt reilun vuoden. Työni ei sinällään ole mitenkään kamalaa. Toimistolla on hyvin harvoin kovaa tai jatkuvaa kiirettä. Kukaan ei koskaan huuda minulle. Avotoimistossa istuvat kollegat ovat mukavia. Olen työssäni ihan hyvä. Mutta mielekkyys siitä on kaukana.

Minulla ei ole yhtäkään työtehtävää, jonka tekemisestä erityisesti iloitsen tai jota odotan. Hyvin harvassa ovat ne hetket, kun työ kiinnostaa, motivoi tai palkitsee. Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen saa kyynelen silmään jo edellisenä iltana, eikä uni tule. Tuntuu, että elämä valuu hukkaan paikassa, johon en kuulu. Asenne ja taidot rapistuvat pikkuhiljaa. Näivettyvätköhän aivotkin?

Olen yrittänyt, mutta minun on vaikea ajatella työtä vain asiana, jolla pystyn rahoittamaan ne asiat, joita oikeasti haluan tehdä, mutta joista en saa palkkaa. Varsinkin, kun työ vie niin järjettömän paljon aikaa! Pelkät illat ja viikonloput eivät riitä elämiseen. Työ on ollut osasyynä myös blogin hiljentymiseen. Kirjoittamiseen ei ole ollut voimia eikä aikaa. Ja kaikki mielessä pyörivät aiheet liittyvät jotenkin siihen yhteen ja samaan: työhön.

Pahinta epämukavassa työssä onkin se, ettei se vaivaa pelkästään työpaikalla. Sitä tulee pohdittua jatkuvasti. Miten työstä saisi kiinnostavampaa? Mitä sanoa pomolle, että saisin muita tehtäviä? Miten motivoida itsensä tekemään hyvin työtehtävät, jotka eivät kiinnosta sen hiukkasta huitulaa? Mistä saada uusi työ? Olenko lähettänyt tarpeeksi hakemuksia? Pitäisikö opiskella lisää? Mitä pitäisi opiskella?

Olen alkanut suorittaa myös vapaa-aikaa. Viikonloput pitää pakata täyteen mieluista tekemistä, ja joka hetkestä on nautittava vaikka verenmaku suussa, koska pitkä ja pimeä työviikko vaanii jo kulman takana. Arvata saattaa, että rentoutuminen on toisinaan vähän hankalaa.

Rahaa on kuitenkin saatava jostain. Sihteerikköhommasta isossa firmassa saan juuri sopivan määrän palkkaa ja jatkuvuutta, etten ole saanut pakotettua itseäni tekemään täyskäännöstä työelämässä. Huoli taloudellisesta pärjäämisestä on haudannut alleen sen, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Työ käsityöyrittäjänä, freelance-kirjoittajana tai esiintymiskouluttajana? Pelkkä ajatuskin saa toistaiseksi piiloutumaan kauhusta matkalaskukasan alle.

Mutta jonakin kauniina päivänä saan vielä tarpeekseni. Lyön hanskat tiskiin, laitan laukun naulaan, ja mitä näitä nyt on. Muutoksen kaipaaminen on jo alku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti