Olen ollut nykyisessä työssäni (joka on myös ensimmäinen työni Saksassa!)
nyt reilun vuoden. Työni ei sinällään ole mitenkään kamalaa. Toimistolla on
hyvin harvoin kovaa tai jatkuvaa kiirettä. Kukaan ei koskaan huuda minulle.
Avotoimistossa istuvat kollegat ovat mukavia. Olen työssäni ihan hyvä. Mutta
mielekkyys siitä on kaukana.
Minulla ei ole yhtäkään työtehtävää, jonka tekemisestä erityisesti iloitsen
tai jota odotan. Hyvin harvassa ovat ne hetket, kun työ kiinnostaa, motivoi tai
palkitsee. Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen saa kyynelen silmään jo edellisenä
iltana, eikä uni tule. Tuntuu, että elämä valuu hukkaan paikassa, johon en
kuulu. Asenne ja taidot rapistuvat pikkuhiljaa. Näivettyvätköhän aivotkin?
Olen yrittänyt, mutta minun on vaikea ajatella työtä vain asiana, jolla
pystyn rahoittamaan ne asiat, joita oikeasti haluan tehdä, mutta joista en saa
palkkaa. Varsinkin, kun työ vie niin järjettömän paljon aikaa! Pelkät illat ja
viikonloput eivät riitä elämiseen. Työ on ollut osasyynä myös blogin hiljentymiseen.
Kirjoittamiseen ei ole ollut voimia eikä aikaa. Ja kaikki mielessä pyörivät
aiheet liittyvät jotenkin siihen yhteen ja samaan: työhön.
Pahinta epämukavassa työssä onkin se, ettei se vaivaa pelkästään
työpaikalla. Sitä tulee pohdittua jatkuvasti. Miten työstä saisi
kiinnostavampaa? Mitä sanoa pomolle, että saisin muita tehtäviä? Miten
motivoida itsensä tekemään hyvin työtehtävät, jotka eivät kiinnosta sen
hiukkasta huitulaa? Mistä saada uusi työ? Olenko lähettänyt tarpeeksi hakemuksia?
Pitäisikö opiskella lisää? Mitä pitäisi opiskella?
Olen alkanut suorittaa myös vapaa-aikaa. Viikonloput pitää pakata täyteen
mieluista tekemistä, ja joka hetkestä on nautittava vaikka verenmaku suussa,
koska pitkä ja pimeä työviikko vaanii jo kulman takana. Arvata saattaa, että
rentoutuminen on toisinaan vähän hankalaa.
Rahaa on kuitenkin saatava jostain. Sihteerikköhommasta isossa firmassa saan
juuri sopivan määrän palkkaa ja jatkuvuutta, etten ole saanut pakotettua
itseäni tekemään täyskäännöstä työelämässä. Huoli taloudellisesta pärjäämisestä
on haudannut alleen sen, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Työ käsityöyrittäjänä,
freelance-kirjoittajana tai esiintymiskouluttajana? Pelkkä ajatuskin saa toistaiseksi
piiloutumaan kauhusta matkalaskukasan alle.
Mutta jonakin kauniina päivänä saan vielä tarpeekseni. Lyön hanskat
tiskiin, laitan laukun naulaan, ja mitä näitä nyt on. Muutoksen kaipaaminen on
jo alku.