tiistai 31. toukokuuta 2016

Saksan suurin ja kaunein, Europa-park

Suomenkin lomakauden lähestyessä on ajankohtaista tehdä matkailupostaus! Vapun jälkeen piipahdettiin Konsultin kanssa Saksan suurimmassa huvipuistossa Europa-Parkissa. Konsultti oli ollut siellä viimeksi joskus teinivuosina, mutta itselleni kyseessä oli täysin uusi iloittelupaikka.

Europa-Park on kuulemma toiseksi vierailluin huvipuisto Euroopassa Pariisin Disneylandin jälkeen ja ainakin meille innokkaille vuoristoratojen tyyppaajille kahden päivän lippu (reilut 80€) olikin välttämättömyys. Ensimmäisenä päivänä jonot suurimpiin ja kauneimpiin ratoihin olivat vielä hyvinkin kohtuulliset 15-30 min ja saatiinkin intoa puhisten hoidettua alta pois tärkeimmät ajelut, eli esim. Euroopan korkeimpiin kuuluva Silver Star-vuoristorata. Toiselle puistopäivälle osuikin sitten helluntai ja yleisen vapaapäivän kunniaksi vierailijat ja möykkäävät ranskalaisteinit puistossa tuntuivat tuplaantuneen. Kävijämäärän noustessa myös suosituimpien laitteiden jonot venyivät ajoittain reiluun tuntiin. Myös ruokaa sai vilkkaampana päivänä jonotella jonkin aikaa, joten nälkäkiukkuun taipuvaisen kannattaa varmasti pakata mukaan omat välipalat. Olisimme halunneet testata puistosta löytyvän FoodLoop-ravintolan, jossa annokset saapuvat ruokailijan nenän eteen omaa pientä vuoristorataansa pitkin, mutta ruokaa emme jaksaneet tuntia odottaa. Entisenä huvipuistoduunarina voisin kuvitella, että saksalaisten kesälomasesongin (suurin piirtein heinäkuun loppu-elokuun alku) aikana asiakkaita riittää vielä runsaamminkin. Kahden päivän lippua en voi liikaa suositella senkään takia, että itse puisto on esim. vanhaan kunnon Lintsiin verrattuna SUURI ja nähtävää riittää. Toisenakin päivänä törmäsimme vielä uusiin paikkoihin puistossa.
Testaamassa virtuaalilaseja, jotka päässä vuoristoratamatkalla pääsee näkemään mm. lohikäärmeitä

Suomalaisten huvipuistojen vaatimattomaan ja kotikutoiseenkin tematisointiin tottuneelle Europa-parkin yksityiskohtia myöten hiottu tematisointi on mielettömän hieno. Se kattaa niin itse puiston, hotellit, ravintolat kuin laitteiden jonotusalueetkin. Puistoalue on jaettu vajaaseen pariinkymmeneen eri teema-alueeseen, jotka edustavat eri Euroopan maita (Suomella ei ole omaa aluetta, mutta Skandinavia-alueella ainakin roskapönttöihin oli kirjoitettu suomeksi ”jäte”). ”Skandinavia” oli esim. somistettu oikein sievästi pohjoiseksi kalastajakyläksi puutaloineen ja vesialueineen ja ”Sveitsin” tunnelmalliset alppimajat upposivat allekirjoittaneeseen täysin autenttisina. Itse annan erityispropsit siitä, että jonotusalueet eivät olleet vain kuolettavan tylsiä käytäviä, vaan paikoin suorastaan upeasti koristeltuja polkuja. Monissa laitteissa jonotusalueella oli myös pientä ajanvietettä, kuten videoruutuja, tietovisoja ja knoppitietoa laitteesta tai sen teemasta. Itselleni kokonaisvaltainen huvipuistoelämys ei koostu vain laitteissa killumisesta, vaan myös tunnelmasta ja ympäristöstä, jossa riittää ihmeteltävää ja siinä Europa-park on kyllä aivan omaa luokkaansa.

Huvipuistopäivien välisen yön nukuimme yhdessä Europa-parkin omista hotelleista, Castillo Alcazarissa, joka oli teemoitettu keskiaikaiseksi espanjalaiseksi linnaksi. Hinta oli hyvinkin kohtuullinen (n.150€/2hlö/yö), mutta sesonkien mukaan suolaisempiakin hintoja saa varmasti pulittaa. Edullisempaa majoitusta etsivän kannattaa suunnata nokkansa Rustin kylään, jonka kyljessä Europapark sijaitsee. Monet paikalliset vuokraavat huoneita tai talojensa yhteyteen rakennettuja omalla sisäänkäynnillä varustettuja minihuoneistoja huvipuistovieraille. Itse yövyimme ennen puistoon menemistä yhdessä tällaisessa kotimajoituksessa ja maksoimme huvista n. 80€/2hlö.

Europa-park on ehdottomasti vierailun arvoinen paikka, jos huvipuistot yhtään sytyttävät. Aikuisille huvipuistointoilijoille paikka tarjosi ainakin parastaan, mutta havaintojeni mukaan myös lapsukaisille ja leppeämpää vauhtia arvostaville löytyi puistosta monipuolisesti koettavaa.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Ovatko saksalaiset rasisteja?

Olin tänään ja eilen virallisessa saksan kielen kokeessa nimeltään DTZ (Deutsch-Test für Zuwanderer). Eilen testattiin kuullunymmärtämistä sekä luku- ja kirjoitustaitoja ja tänään oli sitten melkoisen kuumottavan suullisen testin vuoro. Suullisessa kokeessa piti ensin esitellä itsensä, sitten kuvailla eteen iskettyä valokuvaa ja lopuksi yhdessä toisen testattavan kanssa suunnitella jotain. Meille arpa heitti hieman erikoisen aiheen "Hausaufgaberaum einrichten", eli läksytilan sisustaminen (öö!). Eilinen kirjallinen koe ei juurikaan jännittänyt, mutta tänään olikin sitten suuri vaiva pitää puput poissa pöksyistä. Yllätys olikin suuri, kun kokeen jälkeen toinen testaajarouvista veti minut sivuun, kätteli ja sanoi: "Sie waren ausgezeichnet!" eli olitte erinomainen! Suomalaisittain voisin siis todeta, että kaipa se sitten ihan tyydyttävästi meni!

Yksi asia kokeesta jäi kuitenkin vaivaamaan. Parini oli tummaihoinen nainen, joka puhui testissä melko heikkoa saksaa. Hän haki sanoja pitkään, ei taivuttanut verbejä eikä tuntunut ymmärtävän kaikkia testaajien kysymyksiä. Testin jälkeen juttelin naisen kanssa vielä hetkisen, ja yllätys yllätys, hän puhuikin paljon sujuvampaa saksaa kuin minä! Ensimmäinen ajatukseni oli, että koe oli jännittänyt häntä niin paljon, että sanat olivat unohtaneet, mutta hän kielsi tämän. Nainen sanoi, ettei sillä ole väliä, miten hän kokeissa suoriutuu, koska häntä ei kuitenkaan päästetä läpi, koska hän on musta. Hänen mielestään saksalaiset ovat rasisteja, jotka pitävät mustia naisia automaattisesti tyhminä ja laiskoina. Mutta miksi ihmeessä hän teeskenteli olevansa huonompi kuin on? Eikö hän tällaisella käytöksellä nimenomaan pönkitä kuvailemaansa ennakkoluuloista stereotypiaa tummaihoisista ihmisistä? Toisaalta ymmärrän sen, että jos tuntee olevansa räikeästi aliarvostettu, ei ehkä tee mieli yrittää sitäkään vähää, vaan alkaa käyttäytyä muiden odotusten mukaisesti. Eräässä aiemmassa työpaikassani työntekijöitä kohdeltiin silloin tällöin kuin lapsia tai jälkeenjääneitä typeryksiä. Vaikka itse tiesin olevani kypsä ja luotettava ja tekeväni työni hyvin, joskus vain kertakaikkiaan väsyin todistelemaan esimiesten käsityksiä vääriksi. Mitä tahansa tein tai sanoin, tekemisiäni tai mielipiteitäni ei arvostettu. Tämä johti siihen, ettei minua enää liikuttanut, millainen työpanokseni oli tai miten firmalla meni. Ehkä koeparillani oli ollut useampia huonoja kokemuksia, joissa hänet oli leimattu joksikin ihonvärinsä takia ja hän turhautui niin, ettei halunnut enää edes yrittää muuta todistaa. Sosiaalipsykologiassa lienee teorioitakin siitä, että ihmiset alkavat käyttäytyä sen mukaan, mitä heiltä odotetaan, hyvässä ja pahassa.

Vaikka enhän minä sitä tiedä, ehkä saksalaiset ovatkin rasisteja. Omalla valkoisella pärställäni sulaudun niin tehokkaasti tapettiin, että ihmiset pomppaavat järkytyksestä ilmaan kuullessaan, etten olekaan paikallinen. En voi tietää tai edes aavistaa, millaista elämä täällä olisi tummaihoisena tai muuten "tyypillisestä saksalaisesta" poikkeavan näköisenä. Ajatus siitä, että rasismi olisi täällä niin voimakasta, tai että joku edes kokee asian niin, tuntuu joka tapauksessa äärettömän surulliselta.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Työnhaun auvoa

Olen tiskannut astiat heti käytön jälkeen jo kolmena päivänä putkeen, pyykännyt sekä omat että Konsultin kolme kuukautta pyykkikorin pohjalla lojuneet rytkyt, itseopiskellut saksaa harvinaisen vimmaisesti, alkanut jälleen idättää ituja…vain voidakseni vältellä vielä hetkisen töiden hakemista! Töiden hakeminen on itselleni hajulukon tyhjentämisen ohella yksi elämän vihoviimeisimmistä hommista, joihin vapaaehtoisesti ryhtyy. Hajulukkoihin en ole Saksassa vielä törmännyt, joten työnhaku kiilaa ykkössijalle ällöydessään.

Työnhaussa luotaantyöntävintä on jatkuva itsensä alttiiksi asettaminen. Pelko siitä, ettei ole tarpeeksi hyvä, tai etteivät muut usko minun olevan tarpeeksi hyvä, tai jopa että vahingossa huijaan olevani parempi kuin olenkaan! Työnhaku on kaltaiselleni itsekriitikolle välillä pahempaa kuin kiinalainen vesikidutus (jota en ole kokeillut, mutta kuvittelen sen olevan aika ikävää). Yhtä aikaa pitäisi esittää itsensä hyvässä mutta kuitenkin realistisessa valossa. Työnhakijan oman itsetuntemuksen on oltava erinomainen, jotta osaa tunnistaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Nämä ominaisuudet pitäisi saada esiteltyä mahdollisille työnantajalle tavalla, joka saa työnhakijan näyttämään hyvältä tai vähintäänkin kehityskelpoiselta. Hommaa tietysti vaikeuttaa se, ettei aina ole täyttä varmuutta, millaista työntekijää työnantaja etsii. Hakemusilmoitusten tekstit saattavat olla hyvin yleispäteviä kuten ”sinulla on hyvät vuorovaikutustaidot”. Mitä sekin muka tarkoittaa? Teinien kanssa toimiva poliisi tarvitsee erilaisia vuorovaikutustaitoja kuin vaikkapa hautausurakoitsija. (<-puheviestinnän maisterin puhinaa, älkää välittäkö :D) Työnantaja ei ehkä aina tiedä itsekään, millaista työntekijää etsii, mikä ei ainakaan helpota työnhakijan urakkaa.

Työnhaussa kuluttavaa on myös tunnetilojen vuoristoratailu. Ensin sitä päättäväisenä ja tulevaisuuteen luottavaisena rynnistää netin duunisivustoille ajatellen että ”NO NYT HAEN KAIKKIA PAIKKOJA”. Sitten huomaa, että 99% työpaikoista on IT-alan ammattilaisille ja masentuu. Sitten päättää kuitenkin klikata auki vielä yhden ilmoituksen, joka kuulostaakin ihan hyvältä, mutta sitten huomaa, että työssä menestymiseksi olisi osattava sujuvaa kantoninkiinaa ja työn suorituspaikkakin on etelämantereella. Lopulta, toivon jo lähes loputtua, internetin viimeiseltä laidalta löytyy työpaikka, joka kuulostaa TÄYDELLISELTÄ. Mielen täyttää varovainen innostus. Kädet alkavat vähän täristä jo ilmoitusta lukiessa. Päässä soi Jukka Pojan ”älä tyri nyt”, ja kun hakemuksen on viimein saanut lähetettyä, huomaa, että on kirjoittanut oman nimensä väärin.

Saksan työmarkkinoilla olen vielä untuvikko. CV:n kääntäminen saksaksi on vielä vähän vaiheessa, mutta muutamaan suomen kieltä vaativaan duuniin olen jo hakenut. Vähän myös arkailen saksankielisiin ilmoituksiin vastaamista B1+ saksallani, mutta kuten aiemmin kirjoitin, työnantajakaan ei ehkä aina tarkkaan tiedä, millaista tyyppiä etsii. Ehkä täydellinen saksankielentaito ei olekaan ykköskriteeri. Niinhän se on, että jos ei veikkaa, ei voi voittaa. Jokin hakemuksistani, ehkä jo pian, lopulta nappaa!




sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Kaipaan teitä!

Käväistiin taas pikaisesti Suomessa Vapun tienoilla, kun eräs ystävä juhlisti häitään. Tällä kertaa Suomesta lähteminen ja rakkaista ystävistä eroaminen tuntui vielä edellistä kertaa hankalammalta. Maailmalle muuttamisessa on itselleni ollut ylipäätään ehdottomasti vaikeinta se, että ystävät jäivät Suomeen. Tuntuu pahalta, etten voi enää aina olla osallisena kaikissa ystävieni suurissa elämäntapahtumissa, kuten vauvajuhlissa, valmistumisissa ja aviokriiseissä. Surulliselta tuntuu myös tavallisten ja arkisten, mutta ystävyyden syvintä ydintä olevien tapaamisten missaaminen. Nyt kun olen täällä, tuntuu siltä, että ystäväni tapaavat lähes päivittäin teekupposten, viinilasillisten tai piknikkien äärellä. Tälläkin hetkellä tätä kirjoittaessa epäilyttää, että ystäväni ovat parhaillaan tanssimassa käsikynkkää pitkin aurinkoista Runeberginkatua. Ulkopuolelle jääminen, todellinen tai kuviteltu, tuntuu hyvin pelottavalta. Kun tilitin tätä asiaa kyynelsilmin Konsultille, hän tarkkanäköiseen tapaansa totesi, että muutokset ovat välttämättömiä joka tapauksessa. Muutamat tällä hetkellä vielä Helsingissä asuvat hyvät ystäväni ovat myös suunnitelleet muuttoa pois. Ehkä syvästi kaipaamiani tiiviitä ystävärinkejä ei kohta enää olekaan olemassa samanlaisina kuin kuvittelen. Ystävät eivät kuitenkaan uskoakseni ole katoamassa minnekään. Kierolla tavalla minua lohduttaa se, että ainakin jotkut ystävistäni kaipaavat minua yhtä paljon kuin minä heitä.

Ps. Schönen Muttertag!!! Ikävä on myös äitiä <3