Olin tänään ja eilen virallisessa saksan kielen kokeessa nimeltään DTZ (Deutsch-Test für Zuwanderer). Eilen testattiin kuullunymmärtämistä sekä luku- ja kirjoitustaitoja ja tänään oli sitten melkoisen kuumottavan suullisen testin vuoro. Suullisessa kokeessa piti ensin esitellä itsensä, sitten kuvailla eteen iskettyä valokuvaa ja lopuksi yhdessä toisen testattavan kanssa suunnitella jotain. Meille arpa heitti hieman erikoisen aiheen "Hausaufgaberaum einrichten", eli läksytilan sisustaminen (öö!). Eilinen kirjallinen koe ei juurikaan jännittänyt, mutta tänään olikin sitten suuri vaiva pitää puput poissa pöksyistä. Yllätys olikin suuri, kun kokeen jälkeen toinen testaajarouvista veti minut sivuun, kätteli ja sanoi: "Sie waren ausgezeichnet!" eli olitte erinomainen! Suomalaisittain voisin siis todeta, että kaipa se sitten ihan tyydyttävästi meni!
Yksi asia kokeesta jäi kuitenkin vaivaamaan. Parini oli tummaihoinen nainen, joka puhui testissä melko heikkoa saksaa. Hän haki sanoja pitkään, ei taivuttanut verbejä eikä tuntunut ymmärtävän kaikkia testaajien kysymyksiä. Testin jälkeen juttelin naisen kanssa vielä hetkisen, ja yllätys yllätys, hän puhuikin paljon sujuvampaa saksaa kuin minä! Ensimmäinen ajatukseni oli, että koe oli jännittänyt häntä niin paljon, että sanat olivat unohtaneet, mutta hän kielsi tämän. Nainen sanoi, ettei sillä ole väliä, miten hän kokeissa suoriutuu, koska häntä ei kuitenkaan päästetä läpi, koska hän on musta. Hänen mielestään saksalaiset ovat rasisteja, jotka pitävät mustia naisia automaattisesti tyhminä ja laiskoina. Mutta miksi ihmeessä hän teeskenteli olevansa huonompi kuin on? Eikö hän tällaisella käytöksellä nimenomaan pönkitä kuvailemaansa ennakkoluuloista stereotypiaa tummaihoisista ihmisistä? Toisaalta ymmärrän sen, että jos tuntee olevansa räikeästi aliarvostettu, ei ehkä tee mieli yrittää sitäkään vähää, vaan alkaa käyttäytyä muiden odotusten mukaisesti. Eräässä aiemmassa työpaikassani työntekijöitä kohdeltiin silloin tällöin kuin lapsia tai jälkeenjääneitä typeryksiä. Vaikka itse tiesin olevani kypsä ja luotettava ja tekeväni työni hyvin, joskus vain kertakaikkiaan väsyin todistelemaan esimiesten käsityksiä vääriksi. Mitä tahansa tein tai sanoin, tekemisiäni tai mielipiteitäni ei arvostettu. Tämä johti siihen, ettei minua enää liikuttanut, millainen työpanokseni oli tai miten firmalla meni. Ehkä koeparillani oli ollut useampia huonoja kokemuksia, joissa hänet oli leimattu joksikin ihonvärinsä takia ja hän turhautui niin, ettei halunnut enää edes yrittää muuta todistaa. Sosiaalipsykologiassa lienee teorioitakin siitä, että ihmiset alkavat käyttäytyä sen mukaan, mitä heiltä odotetaan, hyvässä ja pahassa.
Vaikka enhän minä sitä tiedä, ehkä saksalaiset ovatkin rasisteja. Omalla valkoisella pärställäni sulaudun niin tehokkaasti tapettiin, että ihmiset pomppaavat järkytyksestä ilmaan kuullessaan, etten olekaan paikallinen. En voi tietää tai edes aavistaa, millaista elämä täällä olisi tummaihoisena tai muuten "tyypillisestä saksalaisesta" poikkeavan näköisenä. Ajatus siitä, että rasismi olisi täällä niin voimakasta, tai että joku edes kokee asian niin, tuntuu joka tapauksessa äärettömän surulliselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti