tiistai 6. helmikuuta 2018

Työstä ja muutoksesta

Luin joku päivä Hesarista, että liki 80% suomalaisista lähtee päivittäin mielellään töihin ja tuntee tekevänsä mielekästä työtä. 

Olen ollut nykyisessä työssäni (joka on myös ensimmäinen työni Saksassa!) nyt reilun vuoden. Työni ei sinällään ole mitenkään kamalaa. Toimistolla on hyvin harvoin kovaa tai jatkuvaa kiirettä. Kukaan ei koskaan huuda minulle. Avotoimistossa istuvat kollegat ovat mukavia. Olen työssäni ihan hyvä. Mutta mielekkyys siitä on kaukana.

Minulla ei ole yhtäkään työtehtävää, jonka tekemisestä erityisesti iloitsen tai jota odotan. Hyvin harvassa ovat ne hetket, kun työ kiinnostaa, motivoi tai palkitsee. Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen saa kyynelen silmään jo edellisenä iltana, eikä uni tule. Tuntuu, että elämä valuu hukkaan paikassa, johon en kuulu. Asenne ja taidot rapistuvat pikkuhiljaa. Näivettyvätköhän aivotkin?

Olen yrittänyt, mutta minun on vaikea ajatella työtä vain asiana, jolla pystyn rahoittamaan ne asiat, joita oikeasti haluan tehdä, mutta joista en saa palkkaa. Varsinkin, kun työ vie niin järjettömän paljon aikaa! Pelkät illat ja viikonloput eivät riitä elämiseen. Työ on ollut osasyynä myös blogin hiljentymiseen. Kirjoittamiseen ei ole ollut voimia eikä aikaa. Ja kaikki mielessä pyörivät aiheet liittyvät jotenkin siihen yhteen ja samaan: työhön.

Pahinta epämukavassa työssä onkin se, ettei se vaivaa pelkästään työpaikalla. Sitä tulee pohdittua jatkuvasti. Miten työstä saisi kiinnostavampaa? Mitä sanoa pomolle, että saisin muita tehtäviä? Miten motivoida itsensä tekemään hyvin työtehtävät, jotka eivät kiinnosta sen hiukkasta huitulaa? Mistä saada uusi työ? Olenko lähettänyt tarpeeksi hakemuksia? Pitäisikö opiskella lisää? Mitä pitäisi opiskella?

Olen alkanut suorittaa myös vapaa-aikaa. Viikonloput pitää pakata täyteen mieluista tekemistä, ja joka hetkestä on nautittava vaikka verenmaku suussa, koska pitkä ja pimeä työviikko vaanii jo kulman takana. Arvata saattaa, että rentoutuminen on toisinaan vähän hankalaa.

Rahaa on kuitenkin saatava jostain. Sihteerikköhommasta isossa firmassa saan juuri sopivan määrän palkkaa ja jatkuvuutta, etten ole saanut pakotettua itseäni tekemään täyskäännöstä työelämässä. Huoli taloudellisesta pärjäämisestä on haudannut alleen sen, mitä oikeasti haluaisin tehdä. Työ käsityöyrittäjänä, freelance-kirjoittajana tai esiintymiskouluttajana? Pelkkä ajatuskin saa toistaiseksi piiloutumaan kauhusta matkalaskukasan alle.

Mutta jonakin kauniina päivänä saan vielä tarpeekseni. Lyön hanskat tiskiin, laitan laukun naulaan, ja mitä näitä nyt on. Muutoksen kaipaaminen on jo alku.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kokemuksia vuokratyöfirmoista Saksassa

Moni ulkkari, ekspatti ja mamu hakee Frankfurtissa töitä vuokratyöfirmojen kautta. Tähän on syynsä; Firmoja on paljon, minkä takia niihin törmää jokaisella työnhakusivustolla. Lisäksi ne tietysti tarjoavat useita erilaisia työpaikkoja, jolloin yhdellä hakemuksella voi tavoittaa monta potentiaalista työnantajaa. Ekspatteja vuokrafirmat houkuttelevat erityisesti siksi, että monet englanninkieliset työpaikat haetaan niiden kautta ja firmat ovat ehkä helppo tie ennestään vieraille työmarkkinoille. Esimerkiksi Euroopan Keskuspankki näyttäisi rekrytoivan erityisen paljon ulkoisten firmojen kautta.

Olen itse työskennellyt Suomessa vuokratyövoimaa välittävissä yrityksissä sekä vuokrattuna työntekijänä että talon sisällä HR- ja rekrytointiassistenttina. Saksassa ja Frankfurtissa olen käynyt haastateltavana ehkä 5-7 eri vuokrafirmassa, mutten ollut yhdenkään listoilla. Olen kuitenkin huomannut, että jo rekryprosessi on täälläpäin erilainen kuin henkilöstöyrityksissä, joissa Suomessa työskentelin. Täällä minua on jäänyt firmojen toiminnassa vaivaamaan epäselvyys, läpinäkymättömyys ja huolimattomuus, jollaista en ole Suomessa vastaavassa mittakaavassa kokenut.

Kävin juuri muutama päivä sitten jälleen kerran erään vuokrafirman haastattelussa. Olin laittanut hakemuksen menemään, koska firman sivuilla oli haussa paikka, joka vastasi paremmin koulutustani, kokemustani ja kiinnostuksiani kuin nykyinen työni. Menin haastatteluun vastoin tapojani vain kepeästi valmistautuneena, ja hyvä että menin, koska hakemaani paikkaa ei ilmeisesti ollutkaan haussa enää laisinkaan. Konsultti lätkäisi eteeni kuvaukset kolmesta eri paikasta, joista yksikään ei edes muistuttanut hakemaani työtä saati kuulostanut kovin kiinnostavalta. Yritin kysellä hakemani paikan perään, mutta haastattelija vain kiersi kysymyksen sanomalla “kyllä meille aina välillä sen tyyppisiäkin paikkoja avautuu”. 

Minulle on tapahtunut näin aiemminkin muissa paikallisissa vuokrafirmoissa. Minua onkin haastateltu ihan eri hommiin, kuin joihin olen hakenut. Se on harmittanut erityisesti silloin, kun olen valmistautunut haastatteluun erityisen hyvin miettimällä tarkkaan, miksi sovin juuri tähän tehtävään. Firmat yrittävät ilmeisesti vain haalia kontaktipooliinsa mahdollisimman paljon porukkaa, jos asiakasyritykset sattumalta joskus olisivat tällaista osaamista vailla.

Paikallisten firmojen haastatteluissa minulla on monesti ollut myös olo, ettei rekrytoija ole edes lukenut hakemustani, nähnyt CV:täni tai valmistautunut haastatteluun millään lailla. Se tuntuu erittäin töykeältä hakijaa kohtaan, joka on nähnyt vaivaa hakemuksen kanssa ja saapunut haastatteluun tositarkoituksella. Esimerkiksi tässä viimeisessä tapauksessa haastattelijalle tuli yllätyksenä, että a) olen tällä hetkellä työsuhteessa (hän luuli että voisin aloittaa työt heti huomenna), b) tulen Suomesta (yksi hänen esittelemistään paikoista oli sattumalta suomalaisfirmassa) ja c) asun Frankfurtissa. Hakemuspapereissani oli kyllä selkeästi esitelty niin nykyinen työpaikkani, irtisanomisaikani, kansalaisuuteni kuin osoitteenikin.

Ja sitä (Suomessakin valitettavan) tavallista on tietysti tapahtunut, että hakemus on kadonnut kuin tuhka tuuleen, eikä siihen ikinä vastata mitään. Soittopyyntöihini on myös jätetty vastaamatta ja luvattuja yhteydenottoja tekemättä. 

Tunnen kyllä pari suomalaista, jotka ovat saaneet työpaikat vuokrafirmojen kautta ja homma toimii ainakin jollain tavalla. Itse en kyllä paikallisia vuokrapuljuja voi suositella. Yritän jatkossa olla sortumatta houkutteleviin työtarjouksiin, joita niiden sivuilla näkee. Ne kun vaikuttavat olevan pelkkää mielikuvamarkkinointia ja keino saada lisää nimiä haaviin työnhakijan tavoitteista piittaamatta.


keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kuullunymmärrysharjoituksia

Keksin, että alan kuunnella saksankielisiä podcasteja, jotta ainakin kuullunymmärrys sujuvoituu. Hommasin ensin kaikki mahdolliset Deutsche Wellen opetusnauhat ja hi-taas-ti luetut uutiset, mutta kyllästyin niihin n. puolen tunnin kuluessa. Jostain syystä kielenopiskelijoille suunnatut podcastit ovat melko lyhyitä (ei riitä paljoa kuunneltavaa), käsittelevät jotain ihan käsittämättömän tylsiä aiheita (esim. millaisia tuliaisia turistit ostavat Berliinin muurilta) ja kuulostavat luotaantyöntävän keinotekoisilta ja näytellyiltä. Pölinöissä on varmastikin tavoiteltu neutraaliutta, ja hyvin on onnistuttu. Löytämäni opiskeluun tarkoitetut podcastit ovat kiinnostavia kuin kasa vetistä pahvia.

Olin ajatellut, että „tavalliset“ podcastit ovat minulle vielä liian vaikeita, mutta sitten tajusin, että lähetyksiä voi kuunnella halutessaan puolella vauhdilla. Tästä innostuneena guuglasin „die Besten Podcasts“ ja heti alkoi löytyä omaan makuun paremmin sopivaa materiaalia. Nyt olen sitten kuunnellut „Sexvergnügen“ (suomennettuna jotakuinkin „seksihuvit“ :D ) -podcasteja, joissa kaksi naista rupattelee kaikenlaista aiheeseen liittyvää. Välillä saa korvat punaisena hihitellä itsekseen työmatkajunassa, mutta tuleepa ainakin kuunneltua saksaa! 

Seuraavaksi aion kuunnella Kack und Sach geschichten“, aiheina mm. „Wo geht Spongebob kacken?“. Että sellainen laadukas huumori uppoaa täälläpäin! :’D

maanantai 29. toukokuuta 2017

Kuinka ylittää kielikynnys?

Olen viime aikoina kiukutellut poikaystävälle, koska saksankielentaitoni ei vain ota parantuakseen. Herra Konsultti saa kiukun niskoilleen tietysti siksi, että voisi minun mielestäni olla elämäni tehokkain saksanope, mutta ei vaan ole, koska emme puhu kotona saksaa juurikaan satunnaista hassuttelua lukuunottamatta. Tämä on tietysti harmillista, koska poikkis on ainoita saksalaisia maailmassa, jonka edessä en häpeä silmät päästäni, kun puhun puoli tuntia Leitungswasserin (hanavesi) sijaan LeiStungswasserista (suoritusvesi).

Monta kertaa olemme kyllä yrittäneet aloittaa saksaksi, mutta aina kuin huomaamatta kieli kääntyy takaisin englanniksi. Englanti on tietysti kieli, jolla olemme oppineet tuntemaan ja siksi ehkä suhteemme emotionaalinen kieli. Tuntuu myös jotenkin tasa-arvoisemmalta puhua molemmille vierasta kieltä. Ollaan sitten tasapuolisesti kielipuolia.

Omia uranäkymiä (ja myös sosiaalista kanssakäymistä paikallisten kanssa) sujuvampi saksa kyllä helpottaisi. Lueskelen haaveillen innostavan kuuloisia työpaikkailmoituksia ja haikeana seuraan opiskelukaverien nousujohteista urakehitystä Suomessa. Niin innoissani kuin töiden saamisesta olinkin, nyt vajaan puolen vuoden jälkeen duuni on alkanut maistua jo aikalailla pelkiltä maanantaiaamuilta. Työssä tai firmassa ei varsinaisesti ole mitään vikaa, mutta boreout uhkaa, kun työtehtävät ovat alkaneet toistaa itseään. Eikä homma nyt oikeastaan koulutustanikaan vastaa, vaan taidan olla hieman ylipätevä.

Seuraava urasteppi voisikin koeajan loputtua olla se, että otan puheeksi sen, mitä muuta voisin firmassa tulevaisuudessa tehdä. En osaa sanoa, miten täällä moiseen suhtaudutaan, mutta parempi varmaan avata suunsa kuin muhia itsekseen tyytymättömyydessä. Toistaiseksi olen saanut vain hyvää palautetta tähänastisesta suoriutumisesta, niin ehkeipä hyvin pohjustettuja työtoiveita ainakaan ihan suoralta kädeltä tyrmättäisi.

Ja pitäisi keksiä se temppu, jolla pääsisin tämän kielikynnyksen toiselle puolen ja saisin saksan vihdoin sujuvaksi...Olen paukuttanut kursseja jo sen verran pitkälle, ettei kieliopin pänttääminen ja koulukirjojen kanssa peuhaaminen enää nappaa, mutta toisaalta en ole osannut itsekseni virittää kielitaitoa enää pidemmällekään. Pitäisi päästä ympäristöön, jossa saksan puhumista ei voi välttää. Ehkä pitäisi aloittaa joku harrastus, jossa tapaisi vain saksalaisia? Freie Körper Kultur helteiden kunniaksi?

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Suomi-ikävä vol. 5462

Olen menossa ensi viikonloppuna Suomeen ensimmäistä kertaa PUOLEEN VUOTEEN! En ole ikinä aiemmin ollut näin kauan poissa äidin helmoista. Nyt hyvän ystävän synttärikekkerit kuitenkin kutsuvat.

Moninaiset tunnelmat. Samalla ihanaa, mutta toisaalta luulen, että alan vollottaa heti, kun hyppään sinivalkoisille siiville. On ollut niin ikävä kaikkia! Nyt jo vähän silmät kostuu, kun mietin koko asiaa.

Yhden toisen saksalaisen mieskomeuden perässä Frankfurtiin muuttaneen mamukaverin kanssa tätä on tullut useamminkin pohdittua; haihtuuko se koti-ikävä ikinä? Kotiutuuko sitä koskaan oikeasti? Onko kohtalona nyt ikuisesti kahden maan välissä haikailu?

Olen aika herkkis ja välillä koti-ikävän fiiliksiä on tosi vaikeaa kestää. Toisten ulkosuomalaisten vertaistuki onneksi auttaa. Asiaa helpottaa myös se, että täällä Franksussa kevät on jo pitkällä. Mielummin sitä aina aurinkoisella terassilla afterwork-apfelwein kourassa ikävöi.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Uudessa työssä, osa 1

Kuvassa assarin tärkeimmät työkalut

Uutta duunia takana vajaa kuukausi ja ainakaan vielä ei ole tullut potkuja! Ekat kaksi viikkoa olivat vähän haahuilua, koska edeltäjäni ja perehdyttäjäni oli vielä lomalla, eikä uudella pomollani tunnu olevan kovin vahvaa hajua siitä, miten työtäni tehdään. Noh, tulipa kerrankin tihrustettua intranet oikein suurennuslasilla läpi kanttiinin ruokalistoja ja ikivanhoja blogiposteja myöten. Viime viikolla sain sitten vihdoin perehdytystä ja työnkuva selkiintyi aika lailla. Suomeksi tittelini olisi varmaankin jotakuinkin johdon assistentti ja toimistovastaava aka. konttorirottien yleisnais-jantunen ja matkalaskutirehtööri. 

Aluksi olin toimistolla jännityksestä vähän seipään niellyt, kun tajusin lähes kaikkien työkamujeni olevan kansainvälisen konsernin mittakaavassa isoja pösöjä. Sittemmin onneksi huomasin, että valtaosa vice pressoista ja directoreista ovat suhtkoht normaaleja ihmisiä. Vastaanotto on ollut erittäin ystävällinen ja avoin. Kukaan ei ole yrittänyt pompotella sillä verukkeella, että tittelini on "vain assistentti", mitä on kyllä tultu koettua suomalaisilla työpaikoilla (assistentti-sanan tilalle sopii tässä tapauksessa myös esim. "asiakaspalvelija" tai "siivooja". Nämä tittelithän tunnetusti tekevät ihmisestä yleisen sylkykupin ja nyrkkeilysäkin...). En tiedä, onko tämä tyypillistä saksalaisessa työelämässä, mutta hierarkiat tuntuvat uudella työpaikallani olevan aidosti matalat. 

Itse olen aina ollut sen ajatuksen kannalla, että töissä ihmisillä on eri rooleja, mutta niiden ei pitäisi määrittää kenenkään arvoa ihmisenä. Jollakulla nyt sattuu olemaan enemmän valtaa päättää rahatukkojen liikkeistä ja toisella taas enemmän vastuuta lattioiden luuttuamisesta. Molempia kuitenkin tarvitaan, eikä kenenkään väheksyminen tai kohteleminen vähä-älyisenä työautomaattina ainakaan auta mihinkään. Onkin siis kerrassaan mieltä ylentävää, kun firman Euroopan johtajakin tulee melkein joka aamu sanomaan henkilökohtaisesti kädestä päivää.

Itse työtkin ovat sujuneet kaiketi ihan hyvin. Hommat eivät ole varsinaisesti kovin monimutkaisia, mutta ainakin alussa haasteena saattaa olla tarpeellisen tiedon kalastelu milloin missäkin päin huitelevilta kollegoilta ja kaikenlaisen silpputyön järkevä organisointi. Perehdyttäjäni kertoi, että Saksan HR director oli tänään soitellut ja kysynyt, miten mun kanssa on mennyt. Kyllä oli hunajaa korville, kun perehdyttäjä kertoi vastanneensa, että häntä ei pelota yhtään jättää hommiaan näin hyviin käsiin. Seuraavaksi täytyy vaan itse uskoa, että osaa, kykenee ja pystyy!

tiistai 20. joulukuuta 2016

Verraton joululahja - uusi työpaikka!

Leppeä kotirouvaelämä vetelee viimeisiään, sillä uuden vuoden alusta loikkaan taas työelämän pyörteisiin. Tätä on odotettu kyllä kiihkeämmin kuin joulupukkia ja hieman on vielä jopa epäuskoinen olo, että ihanko tosissaan sain työpaikan, vielä oikein hyvältä vaikuttavan sellaisen. Mutta kai se on uskottava, kun on nimet seisovat paperissa ja työsuhdepuhelinkin jo tilauksessa.

Itselleni työnhaku Saksassa oli kaikkea muuta kuin mukavaa ja innostavaa. Kun asuimme Bielefeldissä, hain omien muistikuvieni mukaan (ainakin!) noin miljoonaa työpaikkaa, mutta lähes tuloksetta. Yhden pienipalkkaisen pakkaamistyön olisin saanut, mutta en viitsinyt sen takia keskeyttää useamman huntin kielikurssia. Frankfurtiin suurempien markkinoiden ääreen muuttaminen herätti toivoa. Olin silti hyvin epäluuloinen ja varauduin henkisesti ainakin puolen vuoden työnhaku-urakkaan. Mutta kuinka ollakaan, työhaastatteluja alkoi tippua välittömästi. Siinä missä Bielefeldissä kävin puolen vuoden aikana kahdessa haastattelussa (joista toinen oli itseasiassa Münsterissä), Frankfurtissa sain kuukauden sisään neljä haastattelua. Erona vielä sekin oleellinen seikka, että Frankfurtin haastattelut olivat kaiken lisäksi pesteihin, joihin oikeasti halusin työllistyä.

Viimeisessä paikassa sitten lopulta osui täyspotti. Ensin minut puhelinhaastateltiin ja jo puhelimessa tuli mukava fiilis, että olimme haastattelijan kanssa samalla taajuudella. Yleensä jännitän työhaastatteluita niin paljon, ettei halvaantuminen ole kaukana, mutta nyt face-to-face-haastattelussakin oli niin luonteva ja positiivinen tunnelma, että liika pingotus unohtui nopeasti. Ja ilmeisesti tunne oli molemminpuolinen, koska minulle tehtiin heti haastattelun jälkeen työtarjous! Tammikuussa minusta tulee "assistant management" isoon kansainväliseen puotiin. :)

Suomalaisten keskuudessa olen nähnyt usein keskusteluja, joissa pohditaan, voiko Saksassa työllistyä ilman hyvää saksan kieltä. Nyt olen elävä esimerkki siitä, että kyllä voi! Frankfurtista tunnen muutaman muunkin suomalaisen, jotka puhuvat vielä itseäni vähemmän saksaa ja hyvin porskuttavat työelämässä siitä huolimatta. Ratkaisevaa lienee hakeutua tarpeeksi suureen ja kansainväliseen kaupunkiin (Frankfurt, Berliini ja München vaikuttavat ainakin lupaavilta, varmaankin myös Hampuri), jossei satu olemaan onnellisten tähtien alla syntynyt hannuhanhi.

Nyt vähän jännittää, miten sopeudun jälleen työelämän järjestykseen kaiken kotona ja kursseilla lössyilyn jälkeen. Toisaalta työmotivaatio  ja -into ovat niin katossa, että kaikki menee alussa varmasti ihan omalla painollaan.